Vuoden 2011 tapahtumat

Jouluinen glögitilaisuus - Jarmolle yhdistyksen viiri

Jouluinen glögitilaisuus sai arvoisensa alun, sillä tilaisuuden aluksi luovutettiin yhdistyksen viiri pitkäaikaiselle puheenjohtajalle Jarmo Luostariselle. Jarmo on toiminut yhdistyksen hallituksessa eri tehtävissä ja aivan viime vuodet hän on ollut yhdistyksen puheenjohtaja.

Ensi vuonna hän halusi antaa tilaa muille, mutta ehkä aktiivinen jäsen vielä löytää tiensä takaisin hallitukseen.

Kaikki ekonomit olivat olleet kuluvana vuonna kiltteinä, sillä jokainen sai muistoksi pienen paketin. Jarmolle pukki toi vielä erikoislahjan eli Tuulan kutomat lämpöiset villasukat.

 

Tuula Höglundista uusi puheenjohtaja

 

SaSEn syyskokous järjestettiin torstaina 10.11.2011 kello 17.30 Savonlinnasalin Onnellisten ateljeessa. Kokouksen alussa Savonlinnasalin toimitusjohtaja Reko Tammi esitteli talon toimintaa. Hän kertoi, että Savonlinnasali on Etelä-Savon suurin konserttisali. Paikallinen väestöpohja aiheuttaa ajoittain haasteita täyttää 800-paikkainen sali, mutta tänäkin vuonna Savonlinnasalissa on järjestetty useita loppuunmyytyjä tapahtumia.

Tammen mukaan live business -liiketoiminta on vahvistunut, sillä elävän musiikin rooli on kasvanut sitä mukaa, kun levymyynti on laskenut. Savonlinnasalin ohjelmistossa on huolehdittu, että konsertit alkavat niin ajoissa, että myös työssäkäyvät malttavat tulla kuuntelemaan livemusiikkia.Samoin on panostettu siihen, että tarjontaa on tasaisesti ympäri vuoden.

 

Keilat kaatuivat ja pallot pyörivät

 

Nyt se on nähty, että ekonomit osaavat kaataa myös keiloja - ja oikein ryminällä.

Kymmenen innokasta keilaajaa viritteli taitojaan huippuunsa lokakuussa Savonlinnan keilahallilla. Tuloksena oli komeita kaatoja, iloista naurua ja epätoivon hetkiä, sillä välillä pallo karkasi ränniin tai tarttui kiinni peukaloon.

 

Golfia Kerigolfissa

Syyskuussa golfin saloihin tutustui kahdeksan saselaista, joista osalle laji oli jo tuttuakin tutumpi. Mukaan mahtui myös ensikertalaisia - vaan ei viimeistä kertaa, sillä heti torstaisen tutustumisen jälkeen innokkaimmat jatkoivat viikonlopun golfkurssille.

Golfia ei voi sanoa helpoksi lajiksi, ja sen saivat huomata ekonomipelaajatkin. Kerigolfin pro Mika Sormunen näytti välillä kädestä pitäen, miten maila osuu oikein palloon ja miten svingiin saadaan sulavuutta. Ehkä ensi keväänä Savonlinnan seudun golfkentillä näkyy myös uusia ekonomipelaajia

 

Tallinnan SEFE-päivät

SaSEn hallitus Teemua lukuun ottamatta osallistui SEFE-päiville Tallinnassa.

Naisväki majoitettiin inspiroivaan perhehuoneeseen.

 

Lauantain ohjelma alkoi SEFEn toimistoväen esittäytymisellä ja jatkui TV:stäkin tutun Matti Copelandin esityksellä motivoivasta hallitustyöskentelystä. Copeland ei pohtinut asiaa teoriassa eikä edes perinteisten esimerkkien kautta. Hän kertoi oman elämänsä varrelta tapahtumia, jotka ovat johtaneet hänet aina uusiin tilanteisiin.

Copeland kutsui näitä tapahtumia sattumahdollisuuksiksi. Sattumahdollisuudet tulevat yllättäen, mutta avaavat täysin uudenlaisen mahdollisuuden uralla tai arkielämässä.

Hallitustyöskentelyyn Copeland ei juurikaan puuttunut. Ilmeisesti sattumahdollisuuksien hyödyntäminen on toiminut hänellä innostajana moneen asiaan - myös pörssiyhtiön johtajuuteen. Hän kuitenkin totesi, että se, että uskaltaa kokeilla ja laittaa itsensä peliin voi avata sellaisia mahdollisuuksia, joihin ei muuten olisi edes törmännyt.

Jäntevyyttä organisaatioon

Seuraavaksi Sirpa Simpanen Pirkanmaan Ekonomeista kertoi oman paikallisyhdistyksensä organisoinnista. Pirkanmaalla huomattiin, että isossa yhdistyksessä oli tarve jäsentää uudelleen toimihenkilöiden vastuita ja velvollisuuksia. He kirjoittivat auki, mitä esimerkiksi sihteeri tai puheenjohtaja tekevät.

Isossa yhdistyksessä toimijoita on tietenkin enemmän kuin SaSEssa, mutta ehkä mekin voisimme joskus miettiä, houkuttelisiko esimerkiksi selkeämpi työnjako uusia ihmisiä SaSEn hallitukseen. Silloin ainakin voisi arvioida, mihin sitoutuu, jos hallitustyöskentelyyn lähtee. Onneksi meillä SaSEn hallituksessa on niin mukavaa, että aika kuluu kuin siivillä! Kohta onkin taas aika työntää "vanhat" ulos hallituksesta ja löytää uusia aktiiveja mukaan.

Tietoiskuja SEFEstä

Tällä hetkellä kireä taloustilanne puhututtaa mediassa. SEFEllä taloustilanne on hallussa, sillä vuonna 2007 SEFEssä päätettiin hajauttaa omistuksia entistä paremmin, ja varautua siten tuleviin talousmuutoksiin. Saimme tiiviin katsauksen siitä, miten SEFEn taloutta on hoidettu.

Hallituksen valinnasta Timo Saranpää kertoi, että hakijoita on ollut yhteensä 55 henkilöä. Edellisellä kerralla hakijoita oli 26, joten nyt hallitustyöskentely on kiinnostanut valtavaa joukkoa.

Haastattelut järjestetään lokakuun alussa, ja syysliittokokouksen aikaan marraskuun puolivälissä nimitystoimikunta lupaa uutisia SEFEn tulevasta hallituksesta.

Uutta inspiraatiota tapahtumiin

Iltapäivä tehtiin ryhmätöitä, jotka myöhemmin purettiin yhteisessä tilaisuudessa. Ilmeisesti ryhmätöiden aiheet kumpusivat SEFEn viime syksynä luottamushenkilöille tekemästä kyselystä ja toimistoväen työssään huomaamista ongelmakohdista. Ryhmissä etsittiin esimerkiksi parempia keinoja tiedotukseen, jäsenhankintaan ja -pitoon sekä paikallisyhdistysten yhteistyöhön.

Parhaat ideat ja konkreettisimmat toimet tulivat kuitenkin ilmi käytäväkeskusteluissa. Esimerkiksi Varkauden Seudun Ekonomien kanssa pohdimme yhteisten tapahtumien järjestämistä. Myös muutamat muut yhdistykset kertoivat, että olisivat halukkaita vierailemaan Savonlinnassa Oopperajuhlien aikaan.

Sunnuntain paluumatka kuluikin mukavasti uusien tapahtumien suunnittelussa. Esimerkiksi Savonlinnan seudulla kesäänsä viettävien ekonomien ja saselaisten verkostoitumistapahtuma saanee ensi kesänä jatkoa, sillä jotkut ilmoittautuivat tapahtumaan jo nyt.

Kaiken kaikkiaan Tallinnan reissu oli onnistunut. Lauantai oli tiivistahtinen, mutta käytimme hyväksemme kaikki tauot ja verkotuimme aktiivisesti muiden paikalllisyhdistysten kanssa. Tällaisista tilaisuuksista saa mukavasti virikkeitä omaan tomintaan ja palautetta siitä, mitä jo tehdään.

 

Entinen kummi ehdolle SEFEn hallitukseen

 

Savonlinnan Seudun Ekonomien hallitus asetti yhdistyksen entisen kummin, Markku von Hertzenin yhdistyksen ehdokkaaksi SEFEn hallitukseen kaudelle 2012-2013. Markku on luonut monipuolisen uran erilaisissa järjestötehtävissä, kauppakamarissa ja kunnallispolitiikassa. SEFEen hän tuli ensimmäisen kerran 1973 työmarkkinasihteeriksi.

Vaikka leipätyö vei välillä muualle, Markku toimi SEFEn puheenjohtajana 1990-92 ja vuosina 1994-97 liiton toimitusjohtajana. Sen jälkeen hän on toiminut erilaisissa asiantuntijatehtävissä SEFEssä aina elokuun loppuun saakka. Markun kynästä on lähtenyt lukuisia pääkirjoituksia Ekonomi-lehden mukana tuhansille ekonomeille, sillä työuralle mahtuu myös Ekonomi-lehden päätoimittajuus.

Markku von Hertzen on ollut vuosia SASEn kaksoisjäsen. Aiemmin Helsingin Ekonomit on ollut hänen ensisijainen jäsenyhdistyksensä, mutta nykyään hän on ensisijaisesti saselainen.

SEFEn hallitus valitaan marraskuussa, mutta olemme kuulolla, josko Markun mahdollisuuksista kuuluisi jotain jo ennakkoon.

Tapahtumia syksyyn

Samassa kokouksessa keskusteltiin syksyn jäsentapahtumista. Monet jäsenet ovat kertoneet toiveitaan ja odotuksiaan, ja nyt hallitus yrittää vastata niihin. Syksyn ja ensi talven mittaan tarjolla on kulttuuria, sporttia ja koulutusta, josta varmasti jokainen löytää jotain mielenkiintoista.

Syksy käynnistyy golfin merkeissä. Lähdemme tutustumaan pelin saloihin Kerigolfiin 22. syyskuuta. Sen jälkeen on SEFEn koulutuksen vuoro. Ensin Mikkelissä kuullaan itsensä kehittämisestä 28. syyskuuta ja jo seuraavana päivänä ekonomeille tarjotaan tietoisku sosiaalisesta mediasta verkon välityksellä.

Lokakuu on urheilukuu. Joka keskiviikko 5. lokakuuta alkaen aina pitkälle kevääseen saakka päivään voi hakea virtaa kylmän veden uintikerhosta. 19. lokakuuta on vuorossa keilailu, jonne mukaan pääsevät myös perheenjäsenet.

Marraskuun ykköstapahtuma on syyskokous ja heti sen jälkeen järjestettävä Dallapén konsertti. Molemmat osuvat samalle päivälle eli 10.11.  Aloitamme kokouksen niin varhain, että halukkaat pääsevät molempiin. Dallapén konserttiin kannattaa ilmoittautua mahdollisimman pian, sillä lippuja on vain 15 ensimmäiselle. Avecit mukaan!

25. helmikuuta pääsemme katsomaan Gabriel, tule takaisin -näytelmän ensi-iltaa Savonlinnan teatteriin. Lippuja on rajoitettu määrä, joten ilmoittautuminen kannattaa tehdä jo nyt.

 

Itsensä johtamisella kohti tavoitteita

 

SEFE ja Suur-Savon Ekonomit järjestävät Mikkelissä keskiviikkona 28.9.2011 koulutusseminaarin itsetuntemuksesta ja itsensä johtamisesta. Kouluttaja on Riikka Pajunen Montevista Oy:stä.

Tilaisuus järjestetään Ravintola Tallissa kello 16.30-20. Järjestämme Mikkeliin yhteiskuljetuksen, jos ilmoittautuneita on tarpeeksi. Ilmoittautumiset tapahtumaan suoraan SEFEn jäsensivujen kautta ja ilmoittautuminen yhteiskuljetukseen oheisesta linkistä 13.9. mennessä.

Seminaari tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä pohtimaan omaa hyvinvointia ja vahvistaa itsensä johtamisen taitoja. Koulutus sopii sinulle, jos haluat lisätä itsetuntemustasi, saada lisää potkua unelmiesi toteuttamiseen tai vain saada keinoja johtaa omaa arkeasi vielä paremmin kohti sinulle hyvää elämää. Mikä onkaan sinulle kaikkein tärkeintä elämässäsi ja ajankäytössäsi nyt?

 

Sosiaalisen median ABC ekonomeille

 

SEFE järjestää webinaarin eli verkossa tapahtuvan koulutuksen sosiaalisesta mediasta torstaina 29.9.2011 kello 8.30-9.30. Webinaarissa pohditaan mm. miten sosiaalinen media muuttaa markkinointia ja yritysviestintää, kuinka omaa osaamista voi markkinoida sosiaalisessa mediassa ja miten työminä ja yksityisminä pidetään erillään.

Ilmoittautumiset 26.9. mennessä SEFEn jäsensivujen kautta.

Alan asiantuntijat Jari Juslén ja Piritta Seppälä vetävät vuorovaikutteisen verkkoseminaarin, johon voit osallistua omalta kotikoneeltasi. Tarvitset vain nettiyhteyden ja kaiuttimet. Käytännössä mikrofoni-kuuloke-headset toimii parhaiten ja tietenkin  mitä nopeampi nettiyhteys sinulla on, sitä parempi lähetys on laadultaan.

Tilaisuus on maksuton.

 

Kylmän veden uintikerho starttaa taas

 

Lokakuun alusta aloitamme taas viluiset pulahdukset Saimaaseen. Tule virkistävälle aamu-uinnille Uimahalli Pikku-Saimaaseen keskiviikkoisin kello 7.15 (huom. muuttunut aika 19.10. alkaen). Ilmoittaudu, jos olet kiinnostunut kylmän veden uintikerhosta ja myöhemmin avantouintikerhosta, niin saat sähköpostilla tai tekstiviestillä ilmoitukset mahdollisista muutoksista kokoontumisajoissa.

Ensimmäinen kokoontuminen 5.10.

Omakustanteinen.

 

Saimaa Summit - Venäjä nyt

Saimaa Summit - Venäjä nyt -seminaari järjestettiin 19. elokuuta Savonlinnasalissa. Seminaariin osallistui useita saselaisia - osa yhdistyksen, osa omien yritystensä kautta. Seminaarin avaa kansanedustaja, kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouni Backman ja Venäjän tervehdyksen tuo varajohtaja Aleksandr Shatskij. Tilaisuudessa kuullaan mm. venäläisten toiveita Savonlinnan seudun yrityksille. Tarkempi ohjelma löytyy Saimaa Summitin sivuilta. Savonlinnan Seudun Ekonomit tarjoaa Saimaa Summit -seminaarin jäsenhintaan 25 euroa sisältäen lounaan. Ilmoittautumiset 10.8. mennessä.

 

Ekonomit Saimaalla

Ekonomit Saimaalla -risteilylle osallistui mukavasti väkeä, mutta erityisesti ulkopaikkakuntalaisia olisi mahtunut enemmänkin.Paul Wahlin reitti kulki Savonlinnan eteläisessä saaristossa. Yhtään norppaa ei nähty, mutta muuten sää suosi risteilijöitä.

 

Paul Wahlin reitti kulki Savonlinnan eteläisessä saaristossa. Yhtään norppaa ei nähty, mutta muuten sää suosi risteilijöitä.

 

 

Merja Tuomisto-Mielonen, Päivi Nousiainen ja varapuheenjohtaja Tuula Höglund iloitsivat kesäkuulumisten parissa

 

Seutujohtaja Marjukka Aarnio (oik.) ehti kesken kiireiden lounasristeilylle. Vuoroaan odottelevat Päivi Nousiainen ja hallituksen jäsen Teemu Kilpiä.

Kesän risteilystä voi alkaa perinne, jossa tutustutaan Savonlinnan kesäekonomeihin ja esitellään heille paikallisen yhdistyksen toimintaa. Matka on vasta alkanut.

EkonomiEsimies-koulutus Kuopiossa

SEFE järjestää 8.9. alkaen EkonomiEsimies-koulutusohjelman lähipäivät Kuopiossa. Hinta 250 euroa sisältää 28 tuntia koulutusta, materiaalit ja ateriat. Hinta 450 euroa sisältää edellisten lisäksi majoituksen. Lisätietoja, ilmoittautuminen ja tarkempi aikataulu SEFEn sivuilta.

 

Tunnetko itsesi, tiedätkö vahvuutesi?

Mikä sinua motivoi? Mikä minusta tulee isona -kysymystä meistä moni miettii jossakin vaiheessa ekonomipolkuaan. Tule kuulemaan SEFEn asiantuntijan vinkit aiheesta ja harjoittamaan omaa itsetuntemustasi. Illan aikana käydään läpi itsetuntemuksen merkitystä mm. urasuunnittelussa ja työnhaussa. Tehdään lyhyitä harjoituksia ja opitaan itsestämme vähän lisää. Kuulet myös SEFEn palveluista eri tilanteissa ekonomipolullasi.

Seuraavana päivänä sinulla on mahdollisuus varata henkilökohtainen aika (45 min) työnhaun dokumenttien läpikäyntiin. Aikoja on rajoitetusti ja aikavaraukset ovat sitovia. Ilmoittautumiset 16.5. mennessä SEFEn jäsensivujen kautta. Tilaisuus on maksuton. Lisätietoja www.sefe.fi.

 

Ekonomit Saimaalla

Savonlinnan Seudun Ekonomit ry kutsuu Savonlinnan seudulla kesäänsä viettävät ekonomit risteilylle keskiviikkona 13.7. klo 13.45. Höyrylaiva S/S Paul Wahl vie meidät Saimaan eteläiseen saaristoon, ja matkan aikana ehdimme nauttia lohikeittolounaan laivan salongissa.

Risteilyn hinta on kaikkien ekonomiyhdistysten jäseniltä 15 euroa ja muilta 30 euroa. Maksu sisältää lounaan.  Ilmoittautumiset 8.7. mennessä (ilm. myös allergiat).

Lähtö Savonlinnan matkustajasatamasta.

 

Uintikerho siirtyy kotilaitureille

Nyt kun viimeinenkin Saimaan ranta on sulanut, päätimme päättää  kylmän veden uintikerhon tältä keväältä. Innokkaat uimarit jatkavat kesän ajan harjoituksiaan koti- ja mökkirannoillaan.

Kunhan Saimaa saa taas jääpeitteen, aloittaa ekonomien avantouintikerho jälleen toimintansa. Toivottavasti niin ei käy ihan heti juhannuksen jälkeen.

 

Vappukuohut Pässillä

Vappua juhlittiin koleassa tuulessa, sillä aurinko pilkisti vain ajoittain taivaalla. Tarjolla oli perinteiseen tapaan poreilevaa juomaa sekä aikuisten että lasten ja kuskien makuun ja tottakai pöytää koristivat myös rahastonhoitaja Jaanan leipomat sydänmunkit. Viileä sää ei pyyhkinyt hymyjä kasvoilta ja siitä todisteena vapun kuvakollaasi, joka löytyy täältä.

Uudet ideat lentelivät koleassa säässä. Ehkä kylmä kuohujuoma kannattaisi vaihtaa ensi vuonna lämpimiin juomiin, joita tarjoiltaisiin termospulloista, ja myös pallogrillin antimille voisi riittää kysyntää. Ettei vapun koleus pääsisi kokonaan unohtumaan, voisimme aloittaa uuden perinteen, jossa puheenjohtaja heitettäisiin joukolla virtaan viilenemään. Sitä odotellessa oikein hauskaa vappua kaikille ekonomeille!

 

Kevätkokouksen antia

SaSEn sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 14.4. Savonlinnan Prismassa. Ennen varsinaista kokousta Prisman johtaja Teemu Kilpiä kertoi Prisman ja osuuskaupan toiminnasta Etelä-Savossa. Teemu nosti esiin esimerkiksi vähittäiskaupan alueellisia haasteita, johon Savonlinnan nauhamainen kaupunkirakenne tuo oman erikoisuutensa. Lisäksi Mertalan ja Savolan alueiden kehitys muovaavat vähittäiskaupan rakennetta.

Keskustelu kävi vilkkaana myös asiakaspalautteen keräämisestä ja siitä, miten palautteeseen reagoidaan. Teemu toivoi, että ekonomitkin antaisivat rohkeasti palautetta kaupalle. Hän paljasti, että Prisman valikoimassa ja oheispalveluissa tullaan näkemään muutoksia vielä tämän kevään aikana, ja osa muutoksista oli suoria reaktioita saatuun palautteeseen.

Monet osallistujat pitivät tärkeänä, että kassatyöskentely nopeutuisi. Lääke voisi löytyä itsepalvelukassoista tai pienille ostosmäärille suunnatuista pikakassalinjoista. Myös Prisman johtaja itse uskoi, että tulevaisuudessa joudutaan miettimään uudelleen nykymuotoista kassatyöskentelyä.

Tilivelvollisille vastuuvapaus

Teemun esitys herätti niin paljon keskustelua, että varsinaisen kokouksen aloitus venähti ja pari henkilöä joutuivat poistumaan jo aiemmin. Yhdeksän ekonomin joukko todettiin kuitenkin päätösvaltaiseksi, joten sääntömääräiset asiat saatiin käsiteltyä. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Eija Ojanen.

Viime vuonna SaSE järjesti aktiivisesti tapahtumia, jotka nostivat yhdistyksen kuluja hieman budjetoitua suuremmiksi. Toisaalta jäsentapahtumien osallistumismaksuista saatiin ylimääräistä tuottoa sen verran, että tilinpäätös oli lopulta vain noin 130 euroa alijäämäinen. Ero budjettiin oli nelisen sataa euroa.

Kevätkokous vahvisti yksimielisesti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden tilivelvollisille. Viime vuoden toimintakertomukseen korjattiin paikka, jossa kevätkokous järjestettiin, mutta muuten toimintakertomus hyväksyttiin sellaisenaan.

Nettisivut auki

Kokouksen tiedotusasioissa käsiteltiin SaSEn uudet verkkosivut. Sivut avattiin kokouspäivänä, joten niiden rakenne ja alkuvaiheen sisältö käytiin yhdessä läpi.

Sivujen kehitystyössä tärkeimpiä päämääriä ovat olleet sähköpostien vähentäminen, uusien tapahtuma- ja koulutusideoiden kerääminen jäseniltä sekä yhdistyksen tiedotuksen tehostaminen. Uusilla verkkosivuilla haluttiinkin nostaa ensimmäiseksi esiin yhdistyksen tulevat tapahtumat ja niihin ilmoittautuminen.

Yhdistyksen kummi Markku von Hertzen ehdotti aiemmin, että uusista jäsenistä voisi tehdä pienet uutiset SaSEn sivuille. Näin naamat tulisivat tutuksi kaikille jäsenille eikä vain hallitukselle. Idea todettiin kevätkokouksessa erinomaiseksi. Muutenkin uutisoinnista haluttiin kevyttä ja ihmisläheistä.

Keskustelua yhteisistä tapahtumista

Kokouksen lopuksi ideoitiin uusia tapahtumia. Moni olisi innokas osallistumaan Saimaa Summitiin, jos sellainen järjestetään. Vaikka viininmaistelua ja muuta viihteellistä toimintaa pidettiin hyvänä, haluttaisiin lisää myös koulutuksellisia tapahtumia.

Lisäksi esiin nousi jälleen saselaisten haave retkestä Kilimanjarolle. Sen aika voisi olla joskus vuoden 2012 lopulla.

 

Oivalluksia työniloon -luento

Lähde kuulemaan Oivalluksia työniloon -luentoa Lappeenrantaan. Kirjailija, NLP Trainer & Master Coach, erikoissairaanhoitaja Sirkka Santapukki herättelee kuulijat huomaamaan, miten itse voi vaikuttaa omaan terveyteen ja jaksamiseen. Koulutuksen hinta on 60 euroa (+ alv 23 %). Jos kiinnostusta löytyy riittävästi, SaSE osallistuu kustannuksiin ja järjestää yhteiskuljetuksen. Jos kiinnostuit, ilmoittaudu 30.4. mennessä.

 

Kylmän veden uintikerho alkaa

Sasen avantouintikerhon päättäjäisiä vietettiin keskiviikkona 13.4. upeassa kevätaamussa. Avannosta ei ollut kuin pieni riitekerros jäljellä, ja sekin varmasti oli sulamassa vielä samana päivänä. Viimeinen ekonomi avannossa oli tänä vuonna varapuheenjohtaja Tuula Höglund.

Koska avantoa ei enää jatkossa ole, ei avantouintikerho voi kokoontua. Ensi viikolla aloittaakin Sasen uusi kylmän veden uintikerho. Mukaan mahtuisi enemmänkin innokkaita itsensäkaraisijoita, sillä tähän mennessä ilmoittautuneita on vasta kolme.

Jos kiinnostuit aamuisista uintihetkistä, ota yhteyttä sihteeriin. Kylmän veden uintikerho kokoontuu keskiviikkoaamuisin kello 7 tai 7.30 uimahalli Pikku-Saimaassa. Varmista aikataulu sihteeriltä.

 

Kummi jäähyväisvierailulla

 

 

Yhdistyksen kummi Markku von Hertzen oli jäähyväiskäynnillä Savonlinnassa perjantaina 8. huhtikuuta, jolloin hän osallistui Sasen hallituksen kokoukseen. Markku on jäämässä ansaituille eläkepäiville kesällä, joten aktiivitoiminta kummina alkaa olla loppumetreillä. Uutta kummia Saselle ei vielä ole nimetty.

Samalla Markku toi terveisensä SEFEstä. Aluksi täytettiin yhdessä liiton ja jäsenyhdistysten yhteistoiminnan ilmoituslomake, minkä jälkeen Markku esitteli joulukuussa luottamushenkilöille tehdyn kyselyn tuloksia. Ei liene yllätys, että kyselyn mukaan erityisesti pienissä jäsenyhdistyksissä tieto kulkee hyvin ja toimintaan on helppo päästä vaikuttamaan. Tulokseen tietenkin vaikuttaa se, että kysely lähetettiin vain luottamushenkilöille.

Lisää potkua perehdytykseen

Sasessa kuten muissakin paikallisyhdistyksissä kehittämistarvetta on uusien luottamushenkilöiden perehdytyksessä. SEFElle annettiin palautetta mm. SEFE-päivistä, joiden aikana uusille luottamushenkilöille annetaan niin paljon tietoa liiton toiminnasta, että paluumatkalla osallistujat kärsivät informaatioähkystä. Markun mukana liittoon lähetettiin ehdotus, että SEFE-päivät jaettaisiin jatkossa pienempiin kokonaisuuksiin.

Sasessa aloitettiin viime vuonna kummikäytäntö, jossa jokaiselle uudelle jäsenelle nimetään ekonomikummi. Markku kuuli tällaisesta ensimmäistä kertaa, ja aikoi heti kertoa siitä liitossa. Kummitoiminnalla on tarkoitus madaltaa uusien jäsenten kynnystä tulla mukaan Sasen toimintaan. Kummi voi esimerkiksi auttaa uutta jäsentä verkostoitumaan tai houkutella uuden jäsenen mukaan johonkin jäsentapahtumaan.

Kummitoiminta on lähtenyt liikkeelle melko hyvin. Yksi ensimmäisistä "kummilapsista" oli Teemu Kilpiä, jonka kummi Jarmo Luostarinen sai houkuteltua heti Sasen hallitukseen. Teemun mielestä oli hyvä, kun uudella paikkakunnalla ja uudessa ekonomiyhdistyksessä joku toimi esiliinana alkuvaiheessa.

Tänä vuonna uusia kummeja on nimetty jo neljälle jäsenelle, vaikka vuosi on vasta alussa. Lisää kummeja siis tarvitaan!

Tiedotus jatkuvan kehityksen alla

Luottamushenkilökyselyn yhteenvedossa annettiin liitolle kehitysehdotuksia viestintään. Viestintään on viime vuosina panostettu, mutta silti kehittämistä riittää. Esimerkiksi liiton verkkosivuilta odotettiin entistä enemmän ajankohtaisuutta, portaalimaisuutta ja vastaajat toivoivat myös sosiaalisen median hyödyntämistä tiedotuksessa.

Sasessa on pitkään valmisteltu yhdistykselle verkkosivuja, jotka otetaan käyttöön keväällä 2011. Verkkosivujen myötä pyritään vähentämään jäsenille tulevan sähköpostin määrää, vaikka siitä ei ihan kokonaan voida luopua. Koska ainakin kutsut kevät- ja syyskokouksiin lähetetään jatkossakin sähköpostitse, on tärkeää, että sihteerillä on tiedossa jokaisen jäsenen voimassa oleva sähköpostiosoite. Parasta olisi, jos sama osoite olisi myös SEFEn rekisterissä.

Markku-kummi totesi, että SEFE käyttää sähköpostitiedotusta silloin, kun on tarve tiedottaa nopeasti esimerkiksi työtaisteluista. Sasen hallitus totesi yhteen ääneen, että SEFE on käyttänyt sähköpostia varsin maltillisesti mainontaan ja muuhun ei niin tärkeään tiedotukseen. Halutessaan jokainen voi myös ilmoittaa SEFEen, ettei sähköpostia saa käyttää lainkaan markkinointitarkoitukseen.

Suuntana Savonlinna ensi suvena

Markku lupasi, ettei unohda Savonlinnaa, oopperaa eikä Savonlinnan Seudun Ekonomeja. Innokas oopperafani ei jätä Savonlinnan oopperajuhlia väliin tänäkään kesänä.

Koska Markku on Sasen jäsen, hän saa automaattisesti kutsun myös kaikkiin jäsentapahtumiin. Toivottavasti näemme jatkossakin lupsakan kummimme omissa tapahtumissamme.

 

SEFE hyväksyi uudet säännöt

SEFEn hallitus hyväksyi odotetusti Savonlinnan Seudun Ekonomien uudet säännöt kokouksessaan 24.3.2011.

Uudet säännöt on ilmoitettu Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään yhdistysrekisteriin.

 

Tunteet peliin -seminaari

Kolme saselaista osallistui Tunteet peliin -seminaariin Kuopiossa. Kuljettajana toiminut Luostarisen Jarmo suositteli seminaaria lämpimästi muillekin. Toistaiseksi SEFE ei ole ilmoittanut uusista Tunteet peliin -seminaareista.